Kiinanpalatsikoira
Kiinanpalatsikoiran toinen nimi on pekingeesi, mikä tarkoittaa pekingiläistä. Rotu kehittyi Kiinassa ja oli hyvin suosittu keisarillisessa hovissa, mutta nykyisen ulkomuotonsa se sai vasta kotiuduttuaan länsimaihin 1800-luvun jälkipuoliskolla.
FCI -ryhmä
Rotu kuuluu FCI-ryhmään FCI 9 eli Seurakoirat ja kääpiökoirat.
Taustaa
Kiinanpalatsi koiran alkuperä on luultavasti samankaltainen kuin tiibetinspanielilla, jota se läheisesti muistutti saapuessaan länteen 1860-luvulla. Sen jälkeen kiinanpalatsikoiran ulkomuoto on kuitenkin muuttunut suuresti. Sen kuono on huomattavasti litistynyt ja turkista on tullut tuuheampi. Nämä koirat olivat suosittuja Kiinan keisarin hovissa ja niistä huolehtivat erityisesti tähän tehtävään valitut eunukit. Koiran varastamisesta seurasi kuolemantuomio. Kiinanpalatsikoiria nähtiin Englannissa ensimmäisen kerran Kiinan hallitsijasuvun tultua syöstyksi vallasta. Silloin kuningatar Victoria, joka oli suuri koirien ystävä, sai lahjaksi yhden kiinanpalatsikoiran. Käytännössä kaikki läntisensukulinjan kehitykseen vaikuttaneet koirat tuotiin 1900-luvun vaihteessa. Leskikeisarinna Tzu Hsi kasvatti näitä koiria, mutta hänen kuolemansa jälkeen alkoi rodun alamäki sen kotimaassa.
Todellinen seuralainen
Nämä eloisat pienet koirat tunnettiin "hihakoirina", sillä sellaisen saattoi kokonsa puolesta piilottaa kiinalaisen asun hulmuavaan hihaan. Toinen rodusta käytetty varhainen nimi on "leijonakoira", joka viittaa naamaa ympäröivään pitkäkarvaiseen harjaan, joka koiralla on edelleen. Näiden pienten koirien luonne ei myöskään ole merkittävästi muuttunut. Ne ovat edelleen mainioita kumppaneita, vaikka eivät ehkä sovikkaan perheisiin, joissa on pieniä lapsia. Pekingeesi on ihanteellinen vanhemmalle henkilölle, joka arvostaa sen uskollisuutta.
Luonne
Päättäväinen, uskollinen, itsepäinen ja itsevarma.
Koko
Uroksen ihanne paino on enintään 5 kg ja nartun 5,4 kg Tarkkaile koiran painoa.
Liikunta
Rauhallinen kävely puistossa riittää. Älä ulkoiluta päivän kuumimpana aikana lämpöhalvauksen välttämiseksi.
Kotioloissa
Tyytyväinen saadessaan kuljeskella kotona ja läheisessä puistossa ihmisten kanssa. Älä innosta koiraa hyppimään, se voi aiheuttaa välilevyn luiskahduksen.
Käytös
Rohkea; ei peräänny helposti.
Turkinhoito
Vaatii paljon kampaamista ja harjaamista. Harjaa ja kampaa säännöllisesti ja pyyhi kyyneljuovat kostutetulla pumpulilla.
Terveys
Silmäongelmia, kuten sijoiltaan mennyt silmämuna ja sarveiskalvon naarmut; hengitysongelmia, jotka liittyvät litteään kuonoon.
Lyhyesti
- Pullottavat silmät
- Voi olla hyvin itsepäinen
- Painon noususta voi tulla ongelma
- Ei perheeseen, jossa on pieniä lapsia
- Turkinhoito vaatii aikaa
Tämän esittelyn lähde:
"Koirat - löydä itsellesi sopiva rotu"
- Kirjoittanut David Alderton
- Suomennos Anne Petäjäinen ja Juha Valste
- ISBN 978-951-20-8566-8
- Gummerus Kustannus Oy 2011