UUTINEN - Keskiviikkona, 27.02.2019 klo 20:24
Villikoiralauma arveluttaa Imatralla
Imatran poliisi on pyytänyt paikallisilta metsästysseuroilta apua alueella liikkuvan villikoiralauman pyydystämiseksi.
Lauma ei ole toistaiseksi hyökännyt vielä kenenkään kimppuun mutta sitä pidetään uhkana koiranulkoiluttajille ja kotieläimille. Koirien pelätään myös levittävän tartuntatauteja.
Aiheesta lisää Ylen uutisissa
Koirat.com - 27.02.2019
Aiheeseen liittyviä uutisia:
- Uusi koirarotu Suomeen
- Koira avuksi energialaitokselle tunnistamaan kaukolämpövuotoja
- Lakimuutos etenee - jatkossa isommatkin koirat saisivat metsästää kauriita
- Metsästäjät innostuivat koirankarvasta neulotuista villasukista
- Koira auttaa fysioterapeutin työtä
- Imatralla järjestetään hyväntekeväisyys-match show
- Noutajapörssi auttaa yhdistämään koirattomat metsästäjät ja metsästyskelpoiset noutajat
- Koiran kanssa vaellukselle - suht vähällä varustuksella pärjää
- Agilityn SM-kisoihin uusia luokkia
- Oravahaukkua yritettiin aikanaan kitkeä jalostuksella
- Etsijäkoirat osallistuvat Jukolan viestiin
- Sukupuuttoon kuolleeksi luultu villikoiralaji löytyi
- Poliisikoiria lennätetään laskuvarjoilla estämään salametsästystä
- Chililiivejä testataan susiongelman taltuttamiseksi
- Lappeenranta mukaan koirankakkaroskis-hankkeeseen
- Vinttikoirille rata Liperiin
- Suomenpystykorvan pennuista pulaa
- Trimmaajista pulaa
- Koira selvisi lähes kaksi viikkoa lumisessa tunturissa
- Koiria joutunut suden hampaisiin etenkin Itä-Suomessa
- Koirat sekä aiheuttavat tulipaloja että varoittavat niistä
- Lappeenrantalaista eläinlääkäriä epäillään hoitovirheistä
- Team Rokka avustaa Tansaniassa norsunluun salakuljetuksen estämisessä
- Koira yritettiin myrkyttää Joensuussa
- Suomalaisprojekti auttaa torjumaan norsunluun salametsästystä
- Auton alle jäävä koira aiheuttaa ongelmia korvausten osalta
- Kennellitto perui sankarikoiran arvon kahdelta koiralta
- Metsästyskausi lisää löytöeläintalojen kiireitä
- Uusi koirapuisto valmistui Lappeenrantaan
- Epäonnistuneesta koiran lopetuksesta sakot
- Koirat pidettävä kytkettynä - luonnossa on lisääntymisaika
- Mielipiteet urosvalinnasta vaihtelevat koulukuntien sisälläkin
- Landseer puri lasta - omistajalle sakkoja
- Hyvä hirvikoira ei jää hirven alle
- Lappeenrantaan uusi koirapuisto
- Lukukoiratoiminta laajenee yhä
- Uusia kaverikoiria koulutetaan Imatralla
- Nuoria toivotaan jatkamaan ajokoiraperinnettä
- Koiran pelastusoperaatio Orivedellä
- Sudet tappoivat taas yhden metsästyskoiran
- Pohjois-Karjalaan uusi koiraurheilukeskus
- Petolintu vei koiran
- Bulgaria ryhtyy toimenpiteisiin kulkukoiraongelman ratkaisemiseksi
- Painepaita jakaa mielipiteitä
- Kennelyskää liikkeellä
- Loikkarikoirat ongelmana itärajalla
- Metsästyskoira pelastettiin kallionkielekkeeltä
- Metsästäjä ei ollut syyllinen koiransa aiheuttamaan autovahinkoon
- Sudet raatelivat metsästyskoiria itärajalla
- Joensuuhun avataan uusi koiraharrastushalli
- Hyvä hirvikoira korvaa monta miestä
- Opaskoirankäyttäjät tarvitsevat vapaaehtoisia
- Susipuhelin suojelemaan metsästyskoiria
- Metsästyskoira löysi huumeviljelmän
- Suomalaiskoirat paljastivat suuren huume-erän
- Karhukoiran kouluttaminen luvanvaraiseksi
- Väkivaltaisesti kuollut koira löytyi Kouvolasta
- Joensuuhun suunnitteilla lisää koirapuistoja
- Koirankarvasta lankaa
- Sudet tappoivat reviirilleen tulleen itäsiperianlaikan
- Kaksi koiraa pelastettiin jäistä Pohjois-Karjalassa
- Koira kuoli oudosti Tuupovaarassa
- Koira lukitsi itsensä vessaan
- Koirat pidettävä kiinni luonnossa